Korujen tarinat

Tällä viikolla blogissa heittäydytään hauskaan ajatusleikkiin ja kysytään: Mitä jos korut osaisivat puhua?

Kuvittele, että aamulla avatessasi korurasian, kaulakoru huokaisisi dramaattisesti: "Etkai taas valitse sitä hopeista rannekorua? Minä olin eilen yötä myöten suunnitellut, miten loistan tänään!" Tai että sormuksesi kuiskisi kannustavasti: "Sinä pystyt tähän! Olet loistava!" juuri ennen tärkeää tapaamista. Jos korut osaisivat puhua, saisimme varmasti kuulla niiltä mitä yllättävimpiä tarinoita ja mielipiteitä.

Voisiko koruilla olla oma luonteensa?

Millaisista asioista korut sitten juttelisivat? 

Voisiko hienoilla kulta- ja hopea- ja timanttikoruilla olla majesteettinen, itsetietoinen ääni ja klassinen, sivistynyt puhetyyli - ja puheenaiheet sen mukaisesti korkealentoisia?  Entäpä helmikorulla? Olisiko sillä pehmeän rauhoittava, ehkäpä hiukan meren aaltoja muistuttava? Boheemi puukoru saattaisi tuhahdella halvoille tuontimuovikoruille ja vannoisi luonnonmateriaalien nimeen. Pitkät ketjukorut twistaisivat villisti musiikin tahdissa ja sormukset kommentoisivat kaikkea, mitä käsillämme saamme aikaan. Yksi asia on varma – jokaisella korulla olisi varmasti sanansa sanottavana - sekä itsestään että meistä.

Joskus on mukava hypätä pois arjen realiteeteistä ja leikkiä kuin lapsi vailla huolen häivää: Mikä koru olisi korurasiasi kuninkaallinen? Mikä niistä saisi sinut aina nauramaan, mikä taas haaveilemaan tai uskomaan itseesi? Mikä toisi sinulle viestin toivosta?

Kaulakorun tähtihaaveet

Kaulakorut saattaisivat hyvinkin olla hieman diivoja. Ne haluaisivat olla huomion keskipisteenä ja harmistuisivat, kauluksen alle jäädessään. "Miksi hankit minut, jos aiot peittää minut?" saattaisi kaulakoru tiuskaista, kun napitat villatakkia kiinni.

Rannekorun seikkailut

Rannekorut puolestaan olisivat luonteeltaan seikkailijoita! Ne kulkevat mukana eleissä, osuvat pöydän reunaan ja kilisevät iloisesti käsien liikkeiden mukana. "Elämä on liikettä!" huudahtaisi iloinen, monivärinen helmirannekoru. "Voisit silti olla vähän varovaisempi!" murahtaisi arvokas vintage-rannekoru.

Sormuksen pohdinnat

Sormukset ovat filosofeja. Ne viettävät päivänsä katsellen maailmaa kantajansa sormesta ja pohtivat elämän syvällisiä kysymyksiä. Ne näkevät läheltä, kuinka me hoidamme päivittäisiä asioitamme, kirjoitamme, luemme, teemme ruokaa, silitämme rakkaitamme, hoidamme puutarhaa, teemme käsitöitä... Mistähän ne puhua pälpättäisivät? Minä uskon, että ne kannustaisivat ja kehuisivatkin meitä aina tarpeen tullen: 'Hyvä sinä, juuri noin, sinä osaat'.

Korujen salatut tarinat

Monilla koruilla olisi varmasti kerrottavanaan huimia tarinoita. Se vanha perintöriipus voisi muistella 1920-luvun juhlia ja salaisia kohtaamisia. Ja ajattele, miten paljon kerrottavaa sukupolvelta toiselle kulkeneella rintakorulla tai sormuksella olisi. Kesälomalta hankittu simpukkarannekoru saattaisi kaivata takaisin hiekkarannalle lämpöisen meren syleilyyn. Ja se yksi yksinäinen korvakoru... no, se saattaisi yhä surra kadonnutta pariaan!

Vaikka korut eivät oikeasti puhu, ne kantavat mukanaan muistoja, tunteita ja tarinoita. Ja se tekee niistä niin erityisiä. Ehkä seuraavan kerran, kun pujotat suosikkikorusi kaulaasi tai sormeesi, voit hetken miettiä – mitä se kertoisi, jos voisi?