Korut ovat meille tärkeitä, sillä ne kantavat mukanaan muistoja ja tunteita. Olipa kyseessä kihla- tai vihkisormus, lahjaksi saatu arvo- tai asukoru, itselle arjen piristykseksi tai juhlia varten hankittu ihanuus tai perintönä kulkenut koru, ansaitsee niistä jokainen hyvää huolenpitoa. Oikein hoidettuna korusi säilyvät kauniina ja kestävinä vuosia tai vuosikymmeniä, ja samalla niiden taloudellinenkin arvo säilyy.
Tässä blogissa käyn läpi parhaat käytännöt erilaisten korujen puhdistamiseen, säilyttämiseen ja niiden pitkäikäisyyden varmistamiseen. Vaikka ateljeessa ei valmistetakaan jalometallikoruja (jalometalleja toki löytyy esimerkiksi korvakorujen koukuista sekä kaulaketjuista) tahdon tehdä tästä blogitekstistä mahdollisimman kattavan ja käydä läpi kaikentyyppisten korujen hoito-ohjeet.
1. Korujen säilytys: Oikea paikka ja tapa
Korujen säilyttäminen oikein on ensimmäinen askel niiden pitkäikäisyyden varmistamisessa. Jotta korun pinta pysyy naarmuttomana ja sen kiilto ja mahdolliset pehmeämmät materiaalit säilyvät hyvinä, korut tulisi säilyttää omissa, pehmustetuissa lokeroissaan. Paras vaihtoehto on korulipas, jossa jokaiselle korulle on oma paikkansa. Erityisesti arvokkaat tai herkät korut, kuten helmikorut ja pehmeät jalokivet, hyötyvät tästä, sillä ne voivat naarmuuntua helposti joutuessaan kosketuksiin muiden korujen kanssa. Myö tekstiilejä sisältävät korut kannattaa säilyttää näin.
Hopeakorut kannattaa säilyttää erillisessä, suljetussa pussissa tai ilmatiiviissä säilytysastiassa, sillä hopea tummuu hapen ja kosteuden vaikutuksesta. Myös muista jalometalleista valmistetut korut, kuten kulta ja platina, kannattaa säilyttää erillään muista koruista, jotta niiden pinta pysyy kiiltävänä.
2. Korujen puhdistus
Korut voivat ajan mittaan menettää kiiltonsa likaantumisen, kosmetiikan, ihon rasvan ja kemikaalien vuoksi. Onneksi niiden kiilto on usein mahdollista palauttaa säännöllisellä ja huolellisella puhdistuksella.
- Kultakorut: Kulta on melko kestävää, mutta se voi silti menettää kiiltonsa käytössä. Kultakorut voi puhdistaa kotona käyttämällä lämmintä vettä ja mietoa saippualiuosta. Käytä pehmeää harjaa (kuten vanhaa, ekstrapehmeää hammasharjaa) puhdistaaksesi vaikeasti tavoitettavat kohdat. Huuhtele koru lopuksi lämpimällä vedellä ja kuivaa huolellisesti pehmeällä liinalla.
- Hopeakorut: Hopea tummuu ajan myötä, mutta sen kiilto on mahdollista palauttaa erityisillä hopeankiillotusaineilla tai käyttämällä kotikonsteja, kuten ruokasoodaa ja/tai suolaa ja alumiinifoliota. Aseta hopeakorut foliolla vuorattuun astiaan, lisää muutama teelusikallinen soodaa tai suolaa ja kaada päälle noin ½ litraa kiehuvaa vettä. Tämä reaktio poistaa tummentumat tehokkaasti. Puhdistuksen jälkeen huuhtele ja kuivaa korut huolellisesti. Voit pidentää puhdistusvälejä säilyttämällä hopeakoruja ilmatiiviisti esimerkiksi minigrip-pusseissa.
- Helmikorut: Helmet ovat erityisen herkkiä, eikä niitä tule upottaa veteen tai käyttää niiden hoidossa kovia kemikaaleja. Puhtaat helmikorut voi pyyhkiä varovasti pehmeällä, hieman kostealla liinalla. Helminauhojen solmimiseen käytetty lanka voi ajan myötä venyä tai haurastua, joten nii tarkistaminen ja nauhan uudelleensolminta on suositeltavaa säännöllisin väliajoin. Tämän voi teettää ammattilaisella tai opetella helminauhan solmintatekniikka itse.
- Jalokivet ja muut korukivet: Kiviä, kuten timantteja, rubiineja ja safiireja, voi puhdistaa samalla tavalla kuin kultaa – miedolla saippualiuoksella ja pehmeällä harjalla. Sama pätee myös muihin koruissa esiintyviin kiviin, kuten akaatteihin, jaspiksiin, ametisteihin ja niin edelleen. Huuhtele ja kuivaa kivet huolellisesti, sillä saippuajäämät voivat himmentää niiden kiiltoa. Arvokkaiden jalokivien huolto kannattaa jättää ammattilaisen käsiin.
-Tekstiilejä sisältävät korut, esimerkiksi soutache-korut: Näiden korujen hoidossa pätevät samat säännöt kuin edellä kuvatut. Soutachen takaosa viimeistellään joko mikrokuitukankaalla tai nahkalla ja näitä materiaaleja voi puhdistaa hellällä otteella vedellä ja erittäin miedolla saippualiuoksella. Anna kuivua itsekseen tasaisella alustalla. Kuivaamiseen ei saa käyttää esimerkiksi hiustenkuivainta tai patteria.
Helmikirjotut korut: Samat ohjeet kuin edellä, eli koruja voi puhdistaa vedellä ja miedolla saippualiuoksella. Tämän jälkeen lempeä kuivaus pehmeällä materiaalilla. Säilytys kuten edellä.
3. Vältä korujen altistamista kemikaaleille
Korut ovat herkkiä päivittäin käytetyille kemikaaleille, kuten hajuvesille, voiteille, hiustuotteille ja jopa kotona käytttäville puhdistusaineille. Varmista, että poistat korut aina ennen kuin käytät näitä tuotteita. Esimerkiksi hajuvesi voi vahingoittaa jalokiviä ja metallipintoja, ja voiteet voivat kertyä korun pieniin koloihin, tehden siitä himmeän näköisen.
Korut tulisi myös ottaa pois ennen uintia, suihkussa käyntiä tai kylpemistä, sillä kloori ja suolavesi voivat heikentää metallin kestävyyttä ja vahingoittaa kiviä sekä korun muita materiaaleja.
4. Säännöllinen tarkistus ja huolto
Arvokkaimmat korut, kuten kihla- ja vihkisormukset, kannattaa tarkistuttaa säännöllisesti ammattilaisella. Jalokivien istutukset voivat löystyä ajan myötä, ja ammattilainen voi varmistaa, että kivet pysyvät turvallisesti paikoillaan. Myös kiillotukset ja syvempi puhdistus voivat olla tarpeen, jotta korut säilyttävät alkuperäisen kiiltonsa.
5. Korujen käyttö arjessa eli milloin on parempi jättää korut odottamaan seuraavaa käyttökertaa?
Vaikka korut ovat usein osa päivittäistä tyyliä, niiden käyttöä kannattaa harkita tietyissä tilanteissa. Vältä esimerkiksi korujen käyttöä urheillessa, siivotessa tai puutarhatöissä, sillä korut voivat altistua koville iskuille, naarmuille tai kemikaaleille. Tällaisissa tilanteissa korujen jättäminen pois suojaa niitä turhilta vaurioilta.
Oikein hoidettuna korut säilyvät kauniina ja kestävinä sukupolvien ajan. Huolellinen säilytys, säännöllinen puhdistus ja korujen suojaaminen kemikaaleilta ja iskuilta ovat avainasemassa niiden pitkäikäisyyden varmistamisessa. Näiden yksinkertaisten mutta tehokkaiden hoitovinkkien avulla voit varmistaa, että rakkaimmat korusi säilyvät loistossaan vuodesta toiseen.
Lue lisää:
Näin kesytät kurittoman korulippaan
Usein kysyttyä korujen hoidosta
Miten koruja kannattaa säilyttää?
Korut kannattaa säilyttää kuivassa paikassa suojassa kosteudelta ja suoralta auringonvalolta. Erilliset pussit tai korurasiat auttavat ehkäisemään tummumista, naarmuuntumista ja ketjujen takertumista toisiinsa.
Miksi korut tummuvat ajan myötä?
Esimerkiksi hopea voi tummua ilman, kosteuden ja ihon kemian vaikutuksesta. Tämä on materiaalille luonnollinen ilmiö eikä yleensä tarkoita, että koru olisi huonolaatuinen. Tummumista voi ehkäistä säilyttämällä korua ilmatiiviisti käyttökertojen välillä.
Voiko koruja puhdistaa soodalla?
Soodaa käytetään joskus hopeakorujen puhdistuksessa, mutta liian voimakas käsittely voi kuluttaa herkkiä pintoja tai pehmeämpiä materiaaleja. Erityisesti korukivien, helmien ja pinnoitettujen korujen kanssa soodakäsittelyssä kannattaa olla varovainen.
Miten vanhan pronssikorun voi puhdistaa?
Pronssikoru kannattaa puhdistaa pehmeällä liinalla ja tarvittaessa miedolla saippuavedellä. Voimakkaita kemikaaleja tai hankaavia aineita kannattaa välttää, jotta korun pinta ei vahingoitu.
Millainen on hyvä korujen puhdistusliina?
Korujen puhdistusliina on yleensä pehmeä, nukkaamaton liina, jolla korujen pintaa voi kiillottaa hellävaraisesti. Hopealle on olemassa myös erityisiä hopeankiillotusliinoja.
Voiko korujen kanssa mennä suihkuun tai uimaan?
Korut kannattaa yleensä riisua suihkun, uimisen ja saunomisen ajaksi. Kosteus, kosmetiikka ja kemikaalit voivat ajan myötä vaikuttaa metallien pintoihin ja korukiviin.
Miten helmikoruja kannattaa hoitaa?
Helmet ovat melko herkkiä ja pitävät pehmeästä käsittelystä. Ne kannattaa säilyttää erillään kovemmista koruista ja puhdistaa kevyesti pehmeällä liinalla.
Milloin koru kannattaa puhdistaa ammattilaisella?
Jos koru on erityisen arvokas, herkkä tai siinä on paljon korukiviä, turvallisin vaihtoehto voi olla ammattilaisen tekemä puhdistus. Aitojen helmien ja korukivien puhdistaminen voimakkailla kemikaaleilla on erittäin riskialtista ja vaikuttaa väistämättömästi niiden ulkonäköön.
0 kommenttia